Minun tieni valokuvaukseen
Yksi tärkeä asia jonka olen oppinut itsestäni on se, että tarvitsen luovuutta voidakseni elää. Tarvitsen myös intohimoa siihen mitä teen, vaikka tietenkään elämä ei ole pelkkää intohioma vaan myös tarkoitusta ja vastuuta. Minun valokuvaamiseni alkoi analogisella 80-luvulla jolloin myös kehitin kuvia kotona ullakon komerossa. Jostakin syystä kuvaaminen loppui. Luultavasti sen takia että musiikki täytti luovuuden "huoneen" ja teki sen verran kylläiseksi että en enää tarvinnut kuvaa.
Muutamia vuosia sitten elämästäni katosi monta asiaa, asioita meni rikki sisimmässä, sen myötä mm myös musiikki katosi lähes kokonaan. Mutta ehkä kaikkein eniten kadotin kyvyn iloita, "nähdä" värejä, valoa ja toivoa. Tässä elämänvaiheessa valokuvaus jälleen astui kuvaan. Ostin n. 3 vuotta sitten käytetyn kameran ja 50 mm linssin ja huomasin että aloin liikkua ulkona ja näin jälleen "värejä" ja iloitsin niistä. Koin että olin löytänyt "huoneen" jossa voin olla, jos edes hetken, ilman että ajatukset valtasi vaikeat asiat. Pikkuhiljaa intohimo kasvaa esiin, ilo luoda ja välittää sitä muille. Tällä tiellä olen ja unelma on saanut syntyä, unelma jota en vielä ihan täysin uskalla lausua ääneen. Tervetuloa ottamaan osaa vaelluksestani, ja jos haluat, voin myös vangita kuvaan hetken sinun vaelluksestasi.
Matti Aspvik